Aliens: Fireteam Elite -toimintapelissä pelaajat kohtaavat ikonisen Alien-elokuvauniversumin hurjat hirviöt ja arvaamattomat androidit. Luvassa on kiehtovia tiimivetoisia taisteluita yhdessä tekoälysotilaiden tai muiden pelaajien kanssa.

Peli sijoittuu 23 vuotta alkuperäisen elokuvatrilogian tapahtumien jälkeisiin aikoihin. Pelaaja on yksi avaruusalus UAS Endeavorin sotilaista, joiden tehtävänä on torjua ksenomorfihirviöistä muodostuva uhka. Viholliset eivät kuitenkaan koostu pelkästään hengenvaarallisista suippopäisistä hirviöistä, sillä myös Weyland-Yutanin synteettiset androidihahmot ottavat osaa taisteluun. Pelaaja kohtaa viholliset joko muiden ihmispelaajien kanssa tai keinoälyohjattujen tiimikavereiden avulla.

Ihmissotilaista koostuvat tulitiimit ovat määrältään alivoimaisia vihollisia vastaan, joten erilaisten aseiden ja lisävarusteiden käyttö on tärkeää. Myös nopeat refleksit ja toimivien taktiikoiden noudattaminen ovat avainasemassa selviytymistaisteluissa. Peli sisältää neljä ainutlaatuista kampanjaa, joista kukin kertoo oman tarinansa Alien-universumissa. Pelimaailma on luotu upealla grafiikalla, jota täydentävät elokuvista tutut hahmot, äänet, viholliset ja tapahtumaympäristöt. Elokuvista tuttu pahaenteinen ilmapiiri on vahvasti läsnä ja luo pelille sen tavaramerkkimäisen tunnelman.

Yli 20 erilaista vihollistyyppiä tarjoaa toinen toistaan hurjempia kohtaamisia. Mukana on peräti 11 erilaista ksenomorfimuotoa, kuten kasvoille loikkivat facehuggerit ja vaarallisen nopealiikkeiset praetorianit. Jokaisella vihollistyypillä on oma käyttäytymismallinsa ja taistelutyylinsä, joten opittavaa riittää. Erilaiset hahmoluokat teknikoista tiedustelijoihin ja raskaan aseistuksen taistelijoihin tarjoavat oman pelityylinsä. Yli 30 erilaisen aseen ja yli 70 lisävarusteen valikoimasta löytyy valinnanvapautta tilanteen ja tarpeen mukaan.

Hinta
39,99 €
Saatavuus
Varastossa

Vakuutan olevani yli 18 vuotias

Pidätämme oikeuden jättää tuotteet toimittamatta alaikäisille

Tilauksesi sisältää tuotteita, jotka vaativat ikäsi vahvistamisen.Anna syntymäaikasi:

Aliens: Fireteam Elite (PS5)

Aliens: Fireteam Elite (PS5)