Art of Rally Deluxe Edition (PS5)

Art of Rally Deluxe Edition (PS5)

Tuotenumero: 062978

Hinta
32,48
Saatavuus
Ei Tilattavissa Tällä Hetkellä.
Varastosaldo
0 kpl

Tuotekuvaus

Art of Rally keskittyy 60-luvun lopun ja 80-luvun alun väliseen aikaan, jolloin kilpa-autot kehittyivät hurjaa tahtia, eikä turvallisuus ollut lähelläkään nykypäivän luokkaa.

Lajia arcademaisella otteella lähestyvä teos kertoo sarjan kehityksestä vuosi kerrallaan samalla esitellen uusia automalleja, kuljettajia ja kisoja.

Joka vuosi tutustutaan hieman tehokkaampiin luokkiin.

Virallisen lisenssin uupuessa nimet ovat vähän sinnepäin, sillä Suomea edustavat muun muassa Markku Alin ja Hannu Mikko.

Art of Rallyssa on kyse juurikin hauskuudesta.

Mutkiin tullaan kylki edellä, moottorit ulvovat, ja sulavalla ruudunpäivityksellä rullaavat maisemat ihastuttavat maanosasta riippumatta.

Tekijät ovat ymmärtäneet vanhojen, retrohenkisten autojen estetiikan täydellisesti, eikä pelistä löydy yhtään rumaa asiaa.

Jopa mainokset huokuvat ajan henkeä.

Tarjolla on Miniä, Volvoa, Fordia, Lanciaa ja vaikka mitä – kaikki tosin keksityillä nimillä lisenssiteknisistä syistä.

Jokaiselle on lisäksi saatavilla useita maalauksia, ja lisää aukeaa voittamalla kisoja.

Deluxe Edition sisältää Art of Rally -pelin sekä fyysisen autoesitteen ja julisteen.

Tuotetiedot

Toimitus

Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

Posti Economy-kirje
3,20 €
Toimitusaika 4-5 Arkipäivää. Ei sisällä seurantaa.
Posti Pikkupaketti ovelle
5,90 €
Pikkupaketti ovelle kulkee postinjakajan matkassa koon mukaan joko postiluukkuun, -laatikkoon tai vastaanottajan ovelle 5 - arkipäivän sisällä. Lähetykseen kuuluu lähetysseuranta.
Posti Kotipaketti
15,27 €
Sovittavat toimitusajat vaihtelevat alueittain klo 9–21 ja asiakas voi valita hänelle sopivan aikaikkunan pääsääntöisesti 2-4 tunnin tarkkuudella.
Posti Pakettiautomaatti
8,50 €
Seuranta. Postin automaattiin. Paketti on noudettavissa automaatista saapumispäivänä klo 18 mennessä., 1–2 työpäivää
Matkahuolto Lähellä-paketti
7,30 €
Paketti kuljetetaan vastaanottajan osoitetta lähimpään tai lähettäjän valitsemaan noutopisteeseen arviolta 1–3 arkivuorokauden kuluessa.
DB Schenker Noutopistepaketti
7,30 €
DB Schenkerin noutopisteverkosto koostuu noin 500 noutopisteestä, jotka ovat auki aamusta iltaan. DB Schenker toimittaa yrityksistä noudetut paketit pääsääntöisesti 1–3 arkipäivässä

Lahjakortti